Frezette on luonteeltaan tammamainen ja hieman äkäinen. Frezette nauttii saadessaan olla omassa rauhassaan ilman muiden hevosten tai ihmisten läsnäoloa. Tamma ei missään nimessä ole ilkeä, mutta se näyttää selvästi ilmeillään mielipiteensä. Frezetteä taluttaessa on hyvä pitää siihen hieman välimatkaa, koska tamma saattaa närkästyä esimerkiksi toisen hevosen kävellessä ohi, että näykkäisee taluttajaansa kädestä. Karsinasta haettaessa Frezette luimii ja saattaa kääntää takapuolta ovelle päin, mutta se ei potki vaikka saattaa takajalkaansa hieman nostaakin. Tamman pään luokse pitää vain kävellä reippaasti ja varmoin ottein, niin ongelmia ei synny. Hoitopaikalla Frezette seisoo rauhassa paikallaan. Vatsan alta harjattaessa tai satulavyötä kiristäessä saa olla varovainen, koska tamma saattaa huitaista takajalallaan eteenpäin tuntiessaan epämielyttävän paineen. Frezette rakastaa yli kaiken kun sitä rapsuttaa korvasta tai korvien välistä. Tällöin onkin luultavasti ainut hetki, kun tamma ei näytä hapanta naamaa.
Ratsastaessa Frezette on eteenpäinpyrkivä ja ajoittain hieman kovasuinen. Tamma tekee mielellään töitä, jota on hankala uskoa sen käyttäytymisestä karsinassa. Ratsastajan noustessa selkään, Frezette ei millään malttaisi pysyä paikallaan. Ratsastajat joutuvat välillä tekemään melkoisia akrobaattisia suorituksia, jos kukaan hoitajista ei ole pitämässä tammaa paikoillaan. Frezette on todella reipas käveltäessä vapain ohjin ja tamma muistuttaakin lähinnä pikakävelijää alkukäynneissä. Frezette on hieman epätasainen edestä ja se vaatii paljon ratsastusta toimiakseen oikein. Ratsastaja joutuu keskittymään tamman ratsastukseen herkeämättä, koska yhdenkin askeleen ajaksi nukahtaminen kostautuu ja tamma karkaa avuilta. Frezette vaatii rauhallisen, mutta nopean ratsastajan, joka ei jää apujen kanssa niin sanotusti liikaa kiinni. Välillä tamman kanssa joutuu käyttämään hieman kovempia apuja, mutta sen jälkeen se toimii usein oikein. Ratsastajan keskittyessä ja ollessa rauhallinen, Frezetten saa toimimaan moitteettomasti ja se kykenee uskomattomiin suorituksiin. Kilpailupaikalla tamma saattaa olla hieman hermostunut, mutta se menee nopeasti ohi ratsastajan noustessa selkään ja aloittaessa verryttelyn. Frezette nauttii ollessaan radalla ja se useimmiten keskittyykin sataprosenttisesti suoritukseensa. Välillä tosin pelottavat asiat kentän laidalla saattavat lennättää hevosen toiselle puolelle rataa.
i. Bailey evm bwb, 170cm, m |
ii. Baron B Good evm bwb, 161cm, rn |
iii. Barron
|
iie. Glorya
|
ie. Aimeley evm bwb, 163cm, mrn |
iei. Abaccus
|
iee. Ghabriella
|
e. Aspects Of Love evm bwb, 162cm, mrn |
ei. Macleod evm bwb, 166cm, trn |
eii. Isaac |
| eie. Lottie Da |
ee. Love Is Strong evm bwb, 162cm, mrn |
eei. Quizzical |
| eee. Cadence |
- KRJ:n alaiset kouluratsastuskilpailut - 06 voittoa, 58 sijoitusta, 01 KRJ-CUP sijoitusta
- 30.09.2011 Cannabian Warmbloods, Grand Prix, 2/40
- 27.09.2011 Cannabian Warmbloods, Grand Prix, 5/40
- 26.09.2011 Cannabian Warmbloods, Grand Prix, 3/40
- 25.09.2011 Solo, Grand Prix, 5/54
- 15.09.2011 Duren, KRJ-CUP, Grand Prix Special, 5/116
- 26.08.2011 Romei Dressage, Grand Prix, 5/27
- 25.08.2011 Romei Dressage, Grand Prix, 2/27
- 14.08.2011 Freasia Sporthorses, Grand Prix, 4/30
- 11.06.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix, 6/50
- 10.06.2011 Riesenrad, Grand Prix, 2/100 (83.891%)
- 07.06.2011 Cannabian Warmbloods, Grand Prix, 5/50
- 07.06.2011 Cannabian Warmbloods, Grand Prix, 2/50
- 06.06.2011 Pjortoi Equestrian Sport Center, Grand Prix, 6/40
- 04.06.2011 Pjortoi Equestrian Sport Center, Grand Prix, 5/40
- 03.06.2011 Forwice, Grand Prix, 4/30
- 03.06.2011 Wuorela, Grand Prix, 4/40
- 02.06.2011 Dark Side Trakehners, Grand Prix, 1/30 (87.976%)
- 02.06.2011 Kotitien Kilpailukeskus, Grand Prix, 5/50
- 01.06.2011 Forwice, Grand Prix, 4/30
- 01.06.2011 Wuorela, Grand Prix, 4/40
- 31.05.2011 Forwice, Grand Prix, 3/30
- 31.05.2011 Duren, Grand Prix, 3/30
- 30.05.2011 Forwice, Grand Prix, 2/30
- 30.05.2011 Kotitien Kilpailukeskus, Grand Prix, 7/50
- 30.05.2011 Pjortoi Equestrian Sport Center, Grand Prix, 3/40
- 28.05.2011 Pjortoi Equestrian Sport Center, Intermediate II, 4/40
- 27.05.2011 Rowland Trakehners, Grand Prix, 3/30
- 27.05.2011 Rowland Trakehners, Grand Prix, 1/30
- 26.05.2011 Vibajan Virtuaalihevoset, Grand Prix, 5/30
- 25.05.2011 Katvusto, Vaativa A, 1/30
- 25.05.2011 Vibajan Virtuaalihevoset, Grand Prix, 4/30
- 23.05.2011 Shetlanninponitalli Minion, Prix St. Georges, 5/32 (75.818%)
- 23.05.2011 Sphynic, Grand Prix, 4/36
- 22.05.2011 Duren, Grand Prix, 2/30
- 22.05.2011 Katvusto, Vaativa A, 4/30
- 20.05.2011 Ride Glub Grinsted, Vaativa A, 1/40
- 19.05.2011 Ride Glub Grinsted, Grand Prix, 2/40
- 15.05.2011 Inverness Stud, Grand Prix, 4/40
- 14.05.2011 Wincare, Grand Prix, 5/30
- 13.05.2011 KK Farconner, Grand Prix, 8/100 (90.145%)
- 11.05.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Kür, 7/100
- 09.05.2011 Duren, Grand Prix, 5/84
- 07.05.2011 Skeeger Dressage, Grand Prix, 2/50
- 06.05.2011 Duren, Grand Prix, 5/84
- 06.05.2011 Romei Dressage, Grand Prix, 2/40
- 06.05.2011 Lebenyard, Grand Prix, 5/30
- 05.05.2011 Duren, Grand Prix, 3/84
- 05.05.2011 Solo, Grand Prix, 4/60
- 05.05.2011 Lebenyard, Grand Prix, 4/30
- 01.05.2011 Västerby, Grand Prix, 7/50
- 25.04.2011 Forwice, Grand Prix, 4/30
- 20.04.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Kür, 2/50
- 29.04.2011 Västerby, Grand Prix, 2/50
- 27.04.2011 Viehättävä, Grand Prix, 6/50
- 25.04.2011 Dark Side Trakehners, Grand Prix, 2/98 (94.259%)
- 25.04.2011 Skeeger Dressage, Grand Prix, 2/50
- 05.04.2011 Fiktio, Vaativa B, 2/50 (80.029%)
- 03.04.2011 Lilygreen, Grand Prix, 6/40
- 31.03.2011 Idaho, Grand Prix, 2/40
- 30.03.2011 Idaho, Grand Prix, 1/40
- 27.03.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Special, 3/60 (77.166%)
- 27.03.2011 Idaho, Grand Prix, 5/40
- 27.03.2011 Idaho, Grand Prix, 3/40
- 24.03.2011 Silves Dressage, Grand Prix, 1/69
- 18.03.2011 Kisakeskus Bailador, Intermediate I, 8/100 (81.72%)
- Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut - 07 voittoa, 28 sijoitusta
- 07.11.2011 Sanbrook Dressage, Intermediate I, 6/47
- 12.08.2011 Sanbrook Dressage, Intermediate II 2009, 2/19
- 12.08.2011 Sanbrook Dressage, Kür Intermediare I 1998, 1/22
- 12.08.2011 Sanbrook Dressage, Intermediate II 2009, 1/19
- 10.08.2011 Bravo, Grand Prix, 2/9 (77.174%)
- 05.08.2011 Sanbrook Dressage, Kür Grand Prix 1999, 1/14
- 03.08.2011 Sanbrook Dressage, Kür Grand Prix 1999, 1/14
- 03.08.2011 Sanbrook Dressage, Kür Intermediare I 1998, 1/23
- 02.08.2011 Sanbrook Dressage, Intermediate II 2009, 3/19
- 28.07.2011 Satulinna, Grand Prix, 4/30
- 20.06.2011 Cadbowy, Vaativa A, 1/34
- 12.06.2011 Icon, Vaativa B, 3/107
- 08.06.2011 Stud Swallo, Grand Prix, 2/32
- 06.06.2011 Tähtimyrsky, Grand Prix, 3/12 (75.992%)
- 06.06.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa B, 3/106
- 28.05.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa A, 5/27
- 26.05.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa A, 2/27
- 26.05.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa B, 4/50
- 26.05.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa B, 7/52
- 25.05.2011 Kisakeskus Moar, Vaativa B, 7/50
- 08.05.2011 Tousle Roulet, Intermediate II, 3/18
- 29.04.2011 Stud Swallo, Vaativa A, 5/33
- 18.04.2011 Virtuaalitalli Inverness, Intermediate II, 3/31
- 07.04.2011 Whitehall, Intermediate II, 4/32
- 07.04.2011 Whitehall, Intermediate II, 3/33
- 07.04.2011 Whitehall, Grand Prix, 5/25
- 07.04.2011 Whitehall, Grand Prix, 4/25
- 07.04.2011 Whitehall, Intermediate II, 5/33
- 07.04.2011 Whitehall, Grand Prix, 2/25
- 04.04.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix, 2/27 (82.421%)
- 31.03.2011 De Luxe, Intermediate II, 2/7 (83.481%)
- 27.03.2011 Éternelle, Grand Prix, 3/15
- 25.03.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Special, 2/18 (78.106%)
- 23.03.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Special, 1/17 (80.714%)
- 18.03.2011 Sanbrook Dressage, Grand Prix Special, 2/15 (74.752%)
PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET
Kouluvalmennus 11/06/2011, valmentajana Eln
Katsoin tamman pikakävelyä ja Christinan mielenkiintoista keskittymistä
hevoseen. Muutaman naurahduksen jälkeen hoputin ratsukon kuitenkin
keskittymään yhteistyöhön ja kokoamaan ohjat. Tamma oli jo heti alusta
lähtien mukana valmennuksessa ja keskittyi ratsastajan tarkkoihin apuihin.
Välillä meinasi keskittyminen herpaantua, mutta Christina vaati tamman
takaisin maanpinnalle todella pikaisesti. Ravatessa huusin vähän väliä seis,
ja ratsukko seisahtui niille sijoilleen. Muutaman kerran jouduin pyytämään
kovempaa seis, koska Frizette yritti salakavalasti ottaa vielä muutaman
käyntiaskeleen. Pitkät sivut sulkutaivutusta ja lyhyet niin pitkää ravia kun
tamman jalat vain venyivät. Pyysin passageen ja piaffeen ja siirtymään
niistä aina oman mielen mukaan. Ratsukko keskittyi hyvin ja Frizette meni
todella kauniisti. Kun tämä tehtävä oli kunnialla suoritettu, annoin ohjeet,
mitä laukassa pitäisi tehdä. Ensin keskelle ja kaksi puolipiruettia jonka
jälkeen suunnan vaihto ja lisättyä laukkaa. Kokorata leikkaa ja laukanvaihto
joka toisella askeleella. Tämän jälkeen täytyi saada laukasta niin kevyt ja
pyöreä kun vain suinkin mahdollista. Lopulta minun ei tarvinnut sanoa
mitään, vaan katsoin kuinka kauniisti ratsukko tehtävän suoritti. Pyysin
raviin ja tekemään muutaman pääty-ympyrän todella hyvin taivuttaen jonka
jälkeen Christina sai alkaa jäähdyttelemään tammaansa.
Kouluvalmennus 31/05/2011, valmentajana Hanski
Tunnin alussa sää näytti oikein hienolta ja aurinkoiselta, joten päätin pitää valmennuksen kentällä. Pidin Frezettestä kiinni, jotta pääsisit selkään ja määräsin heti alkuverryttelyiksi kahdeksan kierrosta käyntiä vapain ohjin. Frezetten käynti oli harvinaisen vauhdikasta ja eteenpäinpyrkivää, joten en voinut olla naurahtamatta katsoessani tamman menoa kentällä. Käskin kuitenkin sinun hieman rauhoittamaan vauhtia. Kahdeksan käyntikierroksen jälkeen käskin kokoamaan ohjat ja aloittamaan ympyröiden ja volttien tekemisen oman mielen mukaan. Vähän aikaa mentyänne ohjeena oli suunnan vaihtaminen ja samanlaisten ympyröiden ja volttien jatkaminen. Frezette oli tässä vaiheessa rentoutunut aika paljon ja työskenteli hienosti peräänannossa. Alkuverryttelyjen jälkeen käskin teidät menemään muutaman pätkän koottua ja lisättyä ravia, ja saman laukassa. Frezette kuunteli sinua hyvin, se pääsi karkaaman apujen ”alta” onneksi vain pari kertaa, mutta sait sen taas hienosti ruotuun. Lisättyjen ja koottujen laukkojen jälkeen määräsin teidät tekemään muutaman laukanvaihdon lävistäjällä, jonka jälkeen saitte kävellä pari kierrosta. Tämän jälkeen saitte tehtäväksenne mennä passagea jokaisella pitkällä sivulla. Frezetellä oli pieniä vaikeuksia polvien nostamisessa tarpeeksi korkealle ja saitkin tamman menemään lopulta oikein mallikkaasti. Passagen jälkeen keskityimme piaffeen, jossa Frezetellä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Seuraavaksi saittekin jo mennä loppuravit ja käynnit ja kiitin teitä hienosta työskentelystä. Vielä ennen lähtöäni muistutin, että kannattasi yrittää saada Frezette menemään alkukäynnit hieman rauhallisemmin, jottei se menettäisi kauheasti energiaa heti alussa, jolloin se ei välttämättä jaksa työskennellä loppuun asti täysillä.